Vellu-pedon muistelmat 2016-2017

Viimeinen vuosi on ollut yhtä vuoristorataa. Ylös, alas, sivulle, alas, ylös ja välillä vielä alas ja ylös samaan aikaan. Toisin sanoen kynttilää on poltettu molemmista päistä välillä turhankin paljon. Vuoden aikana on tehty paljon asioita oikein, mutta paljon myös väärin. Istahdetaan hetkeksi paikalleen ja funtsitaan, miten se kausi 2016-2017 oikein menikään. 

Harjoituskausi sisälsi paljon uusia asioita. Tein opintoihin kuuluvaa työharjoitteluani koko kesän ja syksyn ajan, mikä asetti tietyllä tapaa uusia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia! Koko kesä meni erittäin hyvin ja harjoitusmäärät olivat korkealla. Välillä väsytti, mutta työn ja urheilun yhdistäminen onnistui joustavasti ja treeni maittoi! Pari leiriviikkoa Vuokatissa ja Iso-Syötteellä antoi vielä uudenlaista puhtia tekemiseen, joten syksyä kohti lähdettiin into piukeena. Lue yksityiskohtaisempi elokuinen blogi-päivitys, jossa kerron tarkemmin kesän kuulumisista ja opeista.

Kesä oli ollut nousujohteista koko ajan, mikä huokuu myös edellä mainitun blogipäivityksen tekstissä. Mutta juuri tuohon aikaan, elokuun loppupuolelle, olisi hienoa päästä takaisin ja tehdä asioita aivan eri tavalla! Mies oli tuolloin loppupeleissä väsynyt, erittäin väsynyt. Toki harjoituskaudella täytyykin olla väsynyt, mutta kokonaisrasitus oli kumuloitunut koko kesän ajalta. Olisi tarvittu lepoa, raakasti! Mutta miten kävikään, lähdin hiihtämään yli 50km Rullatervahiihdon ja siihen päälle Himos Uphill Runin. Soppa oli valmis. Mies oli tuhannen yössä ja leebeniä lopulta otettiin, kun jalka ei enää tahtonut nousta. Tilanteeseen reagoitiin, mutta hieman myöhässä.

Homma saatiin tasapainoon kevyellä jaksolla ja tekeminen lähti jälleen nousukiitoon. Koko ajan mentiin limiteillä, mutta treenit maistuivat pääsääntöisesti hyvin. Hyvin nopeasti tuli kuitenkin lokakuun loppu ja kilpailukauden avaus. Kaksi kuukautta oli mennyt edellisestä aallonpohjasta ja taantuma iski jälleen, juuri kilpailukauden avauksen kynnyksellä. Lue tarkempaa analyysiä kilpailukauden avausviikonlopusta. Lyhyesti, eihän se mihkään kulkenut.

Vuokatin Suomen Cup. Kuva: Jussi Simula

Tämän jälkeen puhallettiin jälleen peli poikki ja yritettiin nöyrästi tasapainottaa tilannetta. Hiljalleen tekeminen saatiin taas uomiinsa ja marraskuun loppupuolelta joulun tienoille asti meininki oli jälleen nousujohteista ja kilpailut sujuivat koko ajan paremmin ja paremmin. Joulun tienoilla olikin hyvä aika rauhoittua hetkeksi kotioloihin onnistuneen joulukuun jälkeen.

Vuosi vaihtui ja rumba jatkui taas. Joulutauolla treenit olivat kulkeneet kivasti, mutta tammikuun kisoissa tekeminen oli jatkuvasti puolivillaisen tuntuista. Hiihto oli tahmeaa, perus ok -jyystämistä. Keuruun SM-kisatkin kolkuttelivat helmikuun alussa. Itseluottamus oli kateissa ja epävarmuus kalvasi yhä enemmän. Tekemisessä ei ollut haluttua lentoa. Keuruu tuli nopeasti ja miten kävikään? Klikkaa ja lue tarkemmat analyysit ja tuntemukset tästä. Lyhyesti, tuntemukset kisaviikonlopun aattoon asti olivat surkeat. Lopputulos: viikonloppuna toinen toistaan parempia hiihtoja, jotka huipentuivat pariviestin SM-5- sijaan konkari Jellon kanssa! Se oli mahti huipennus viikonlopulle! Urheilu on välillä melko ihmeellistä ja niin hienoa..!

Petoduo hoiti homman mallikkaasti!

Keuruun jälkeen kauden toinen selkeä päätähtäin oli nuorten SM-hiihdoissa Rovaniemellä maaliskuun puolivälin jälkeen. Päämatkani siellä oli ehdottomasti lauantain pertsan kymppi. Olin asettanut itselleni kovan, mutta realistisen tavoitteen: metallia olisi kiva saada kaulaan kotimatkalle. Kuten edelliset Peto-muistelmat ovat kertoneetkin, olosuhteet olivat haastavat ja kisalatu erittäin raskas. Lauantain kisassa suksi onnistui kohtuullisesti ja lisäksi ennalta suunnitellun vauhdinjaon toteuttaminen osui nappiin. Päivän vire ei ollut aivan kaikista paras, mutta kulku oli silti hyvää. Lopputuloksena oli kuudes sija tiukassa kamppailussa, reilu 15 sekuntia pronssimitaliin, jonka nappasi petokollega Joni. Tulos hieman harmitti aluksi, mutta nopeasti tulos kääntyi positiiviseksi! Sain ulosmitattua päivän kapasiteettini Ounasvaaran mäkiin ja se riitti kuudenteen sijaan tuona päivänä. Illalla palkintojenjaossa olikin jo tyytyväisempi mies ottamassa palkintoa vastaan. Seuraavana päivänä 30 kilometrin vapaan kisassa jalka olikin suorana heti alusta alkaen. Kaikki oli plussaa sunnuntain kisasta ja maaliin tultiin kunnialla. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä mieleen kuitenkin 10 kilometrin kuudes sija!

Rovaniemen jälkeen olikin vuorossa vielä pari SM-viikonloppua, Kontiolahdella ja Ylitorniolla. Kontiolahdella hiihdin viestin ja pertsan 30 kilometriä. Viikonloppu oli tasaista suorittamista, muttei aivan teräksistä. Pitkä kausi oli alkanut painaa ja aivan parhainta venymistä ei nähty kumpanakaan päivänä. Erityisesti oma toinen osuus viestissä jäi harmittamaan, sillä en pystynyt venymään suorituksessani tarvittavalla tavalla. Onneksi joukkue suoritti hienosti ja pääsimme lopulta top10-joukkoon. Sunnuntain kilpailu hiihdettiin haastavissa olosuhteissa ja rankan 30 kilometrin päätteeksi sija oli noin 40. tienoilla. Ei hyvä, ei huono. Siitä jatkettiin kuitenkin perus hyvällä boogiella kohti Ylitornion kilpailuita.

Kontiolahden SM-30km

Ylitornio tarjosi hulppeita vaaramaisemia ja erittäin raastavan ladun. Lauantaina hiihdettiin verryttelyksi Suomen Cupin viimeinen viesti, jossa hiihdimme petotriona kohtuullisen vedon. Sunnuntaina luvassa olikin sitten miehekäs vapaan 50 kilometriä uuden lumen kelissä. Sunnuntaiaamuna olin pelosta kankeana eikä juttukaan irronnut kovin leppoisasti. Olihan edessäni elämäni ensimmäinen vapaan 50 kilometriä erittäin raastavalla ladulla. Pelkäsin, josko pääsisin edes kisan kunnialla ympäri… Pelko osoittautui lopulta turhaksi.  Nöyrä asenne auttoi paljon. Taktiikkana oli hiihtää ylämäet omalla limitillä ja helpommat pätkät reippaasti. Kisa lähti hyvin käyntiin ja suksikin huilasi. Cokis olisi toki maistunut viimeisellä kierroksella, mutta kaiken kaikkiaan lopputulos oli varsin positiivinen. Sija 36. vapaan 50km debyytissä ja pukukoppiinkin selvittiin omin voimin. Tosin muistikuvat ovat sen verran kateissa, ettei kaikki maalissa käydyt keskustelut oikein rekisteröitynyt sipuliin. Kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin tasapainoinen kilpailu, johon oli mukava päättää pitkä ja monivaiheinen hiihtokausi 2016-2017.

Vuodesta jäi paljon oppeja omaan selkäreppuun. Kokonaisrasituksen seuranta ja hallinta täytyy ottaa yhä enemmän tarkkailuun ja täytyy muistaa levätä rohkeammin, kun sille on tarvetta. Olen myöskin tyytyväinen, että pystyin hiihtämään kauden parhaat suoritukset niissä paikoissa, jotka olin asettanut päätavoitteikseni. Nyt otetaan kaikki opit mukaan tältä kaudelta ja suunnataan katseet kohti tulevaa kautta. Pidetään pää kylmänä ja treenataan kovaa. Työt on jo aloitettu!

-Vellu